Kuinka ylläpitää blogimerkintöjen tulvaa

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että päätät jonain päivänä, että “tänään minä aion kirjoittaa blogimerkinnän”, mutta lopulta et saa mitään aikaiseksi. Joko et edes yritä kirjoittaa mitään tai silloin kun yrität, on pääsi ja siten myös ruutusi tyhjä.

Paras ratkaisu tällaiseen ongelmaan on etukäteen suunnittelu ja säännöllisyys.

Ideat taskussa ja suunnitelmat päässä

Kuinka olla tuottoisa

Ensimmäinen vaihe on idealistan ylläpito. Ideoinnista puhuin jonkun verran blogimerkinnässäni “Ajatuksia herättävän sisällön salaisuus“, mutta kerrataan nyt silti:

Käytä jonkinlaista idealistaa, johon kirjaat saamasi blogimerkintäideat. Itselläni on käytössä tietokoneella tavallinen Windows-muistio. Toinen vaihtoehto voisi olla Xuen suosittelema Zotero Firefoxille. Perinteinen paperinen muistivihko saattaa kuitenkin olla paras vaihtoehto, sitä kun voi kantaa missä vain.

Tämän idealistan täyttäminen onnistuu vain ideoimalla tai ideoiden etsinnällä. Itse käytän joka päivä vähän aikaa vain istumiseen ja ideointiin. Paras ideointitekniikka on asioiden yhdistely: esim. miten kommunismi voisi liittyä kirjoittamiseen? Mitä yhteistä on tehokkaalla opiskelulla ja hakukoneoptimoinnilla?

Ideoita voi myös “löytää” jostain virikkeisestä ympäristöstä, kuten kaupasta. Turhaa on kuitenkin odotella, että jokin idea syntyisi itsestään. Ideat syntyvät vain aktiivisella havainnoinnilla ja tiedonkäsittelyllä.

Omalla idealistallani on tällä hetkellä n. 30 ideaa BlogiBlogia varten (tosin kaikki eivät ole yhtä käyttökelpoisia kuin toiset), joten luulisin näiden tekniikoiden toimivan.

Toinen tärkeä seikka blogimerkintöjen kehittelyssä on blogimerkinnän aiheen valinta etukäteen. Päätä jo hyvissä ajoin, mistä aiot kirjoittaa seuraavaksi.

Jos kirjoitat blogimerkintöjä iltaisin, päätä blogimerkintäsi aihe vaikka aikaisemmin päivällä ja muhenna sitä aihetta päässäsi: Kehittele blogimerkinnän pääpointteja ym. Näin varmistat, ettet mene ihan tyhjäpäisenä tietokoneesi eteen.

Säännöllisyyttä kirjoittamiseen

Kuinka olla epätuottoisa

Jos elät säännöllistä elämää, kannattaa blogimerkintöjen kirjoittaminenkin olla suht. säännöllistä. Määritä jokin mahdollisimman tarkkarajainen aika, jolloin et tee muuta kuin kirjoitat tai etsit ja kehität materiaalia blogimerkintääsi varten.

Minua on auttanut se, että kirjoitan blogimerkintäni heti tai lähes heti, kun tulen koneelleni. Näin ruudun kyttääminen ei ehdi väsyttämään minua. Väsyneenä ollessa pieni piristys kuitenkin auttaa, enkä nyt tarkoita kahvia, vaan pientä liikuntaa, esim. punnerruksia tai pientä hyppelyä paikallaan.

Kun pääsee kirjoituksen makuun, siitä on helppo jatkaa. Muista kuitenkin välttää keskeytyksiä, kuten sähköpostin katselua tai jopa linkkien ja kuvien lisäämistä blogimerkintään. Ne asiat voi tehdä kirjoittamisen jälkeenkin. Tähän ongelmaan auttaa Dark Room (kiitos DoshDoshille).

Tiivistettynä

  1. Ylläpidä idealistaa.
  2. Mieti etukäteen seuraavan blogimerkintäsi aihe ja valmistele sitä päässäsi.
  3. Määritä jokin kirjoitusaika, jolloin et tee muuta kuin kirjoitat tai valmistat blogimerkintääsi.
  4. Jos kirjoittaminen keskeytyy, reagoi heti.

Kuvat on tehnyt bornazombie.

Jos pidit tästä blogimerkinnästä, voit kommentoida sitä ja jos haluat lukea bloggaamisesta jatkossakin, ala seuraamaan BlogiBlogin RSS-syötettä. Voit myös suositella tätä artikkelia näihin sosiaalisiin medioihin:

Blogispottiin
StumbleUponiin
del.icio.us:iin

Aiheeseen liittyvät blogimerkinnät

4 Kommenttia to “Kuinka ylläpitää blogimerkintöjen tulvaa”

  1. Olen monta kertaa kirjoittanut muistikirjaani: Kirjoita blogimerkintä, mutta seuraavana aamuna huomaan, etten olekaan saanut mitään aikaiseksi. Jatkuvasti uuden ja tuoreen sisällön tuottaminen on vaikeaa. Idealistaa pidän ja se onkin auttanut välillä blogimerkinnän kirjoittamisessa.

  2. Xue: Minuakin on vaivannut joskus ideapula. Minun ongelmaan auttoi kuitenkin vain pieni vaivannäkö, eli käytän joka päivä vähän aikaa pelkästään mietiskelyyn ja ideoiden kehittelyyn. Saamattomuuteen taas auttoi kirjoittamisen aikatauluttaminen ja sen noudattaminen.

    Toivottavasti tästä blogimerkinnästä on jotain apua. Sauli Lepolakin antoi blogissaan joitain vinkkejä tähän ongelmaan.

  3. Olenkin ihmetellyt, mistä ideat mainioihin kirjoituksiisi tulevat.On kyllä hieno tunne, kun saa päivällä idean, jota kehittelee koko päivän päässään muiden toimiensa ohella ja illalla pukkaa valmiin tuotoksen eetteriin.  Siis silloin harvoin, kun niin tapahtuu…

  4. katriina: Kiitos kehuista. ^^

Kommentoi