Lue tämä tai jäniksenpoika kuolee (eli kuinka vetoat lukijoidesi tunteisiin)
Kuten tutkimuksetkin osoittavat, ihmiset ovat helpommin suostuteltavissa, kun vedotaan heidän tunteisiinsa järjen sijasta. Martin Luther King olisi jäänyt ajan kuluessa unohduksiin, jos hän olisi ladellut ihmisille vain faktoja mustien sorrosta.
Tämä on ensimmäinen blogimerkintä Kävijät valintatilanteessa-blogimerkintäsarjassa. Tarkoitus olisi käydä läpi ihmisten valintoihin vaikuttavia seikkoja (mallimuuttujia) sekä sitä, miten bloggaaja voi hyötyä niistä. Nyt käsittelemme affektiivisuus-affektiivinen neutraalisuus -mallimuuttujaa. Termillä viitataan siihen, että tunteet vaikuttavat ihmisten valintoihin.
Koskettavat tarinat
Tunteisiin vetoaminen onnistuu käyttämällä hyväkseen jotakin, josta lukija välittää - oli se sitten tragedian kolhima henkilö, oma läheinen, oma luomus, fiktiivinen hahmo tms. Tämä taas onnistuu tarinan avulla. Sen ei tarvitse olla edes kerrottu tarina: lukija voi jo tietää sen tarinan valmiiksi, tai hän voi koota sen tarinan päässään jonkin vihjeen, esim. kuvan avulla.
Mitä yksityiskohtaisempi tarina, sitä parempi, sillä yksityiskohdat mahdollistavat syvemmän eläytymisen.
Tarinoiden lisäksi on kuitenkin muitakin keinoja vedota tunteisiin:
Affektiivinen internet
Tässä pari esimerkkiä tunteisiin vetoamisesta internetissä:
Blogiteemapäivä on vuosittain järjestettävä tapahtuma, jolloin bloggaajien on tarkoitus blogata jostakin asiasta, jolla on merkitystä. Viime vuonna teemana oli luonto. Ilmeisesti bloggaajat kokevat luonnon tärkeäksi, sillä tuhannet heistä kirjoittivat tuolloin luonnosta.
Luuletko, että sinun blogisi lukijat olisivat valmiita tekemään jotain, joka auttaisi heidän välityksensä kohdetta? Mitä jos järjestäisit oman pienen tapahtuman, jossa esim. istuttaisit kasvin jokaisesta lukijoidesi kirjoittamasta blogimerkinnästä, joka käsittelee luontoa?
Tässä vielä toinen, vähän tulisempi esimerkki:
Tiedätkö, minkä takia Firefox levisi niin nopeasti ja niin laajalle? Sen takia, koska se on niin hyvä selain? Sekin varmasti vaikutti asiaan, mutta minä väittäisin, että yksi suurimmista osasyistä on se, että Firefoxin käyttäjät säälivät IE:n käyttäjiä - heillä voisi internetin käyttö olla niin paljon helpompaa ja mukavampaa, jos he käyttäisivät Firefoxia.
Mitä jos toisit esille oman blogisi vahvuuksien lisäksi kilpailijoidesi heikkouksia? Tämä voisi olla suuressa osassa tapauksista turhan likaista peliä, mutta tätä periaatetta voi soveltaa muuhunkin: Kannusta blogisi lukijat tähtäämään johonkin yhteiseen tavoitteeseen, esim levittämään tietoa jostakin tuotteesta, joka on parempi vaihtoehto jollekin yleisemmälle tuotteelle.
Esim. opiskelua käsittelevä blogi voisi korostaa pintasuuntautuneen opiskelumenetelmän heikkouksia, ja pyytää lukijoitaan levittämään sanomaa jostakin paremmasta opiskelumenetelmästä. Tällöin tietoisuus blogistakin lisääntyy ja lukija-ylläpitäjä -suhde vahvistuu.
Keksisitkö sinä vielä joitain vastaavia esimerkkejä?
Sarjan seuraavassa osassa käsitellään minäkeskeisyys-yhteisökeskeisyys -mallimuuttujaa.
Jos pidit tästä blogimerkinnästä, voit kommentoida sitä ja jos haluat lukea bloggaamisesta jatkossakin, ala seuraamaan BlogiBlogin RSS-syötettä. Voit myös suositella tätä artikkelia näihin sosiaalisiin medioihin:
Blogispottiin
StumbleUponiin
del.icio.us:iin
