Innovatiivisuuden suurin este (ja miksi innovoida)

Käytetyt teemat karkottavat kävijät pois. Kielioppisääntöjä orjallisesti noudattava, mutta väritön teksti tylsistyttää lukijan. Tavanomainen blogimerkintä, jossa kerrotaan yksi asia, ehkä toinenkin, saa lukijan vain selaamaan tekstin nopeasti läpi.
Tavanomainen on kuollut. Pienellä innovoinnilla et ehkä saa aikaiseksi mitään hirveän omaperäistä, mutta pienenä piristysruiskeena se hoitaa hommansa - mihin ikinä sen sitten pistääkin. Innovatiivisuudella on kuitenkin yksi suuri, mutta oikeastaan hyvin pieni, este.
Se on ajattelemattomuus.
Tässä pari esimerkkiä:
Mainospuheet ja ikävät mielleyhtymät
Muutama viikko sitten olin eräässä sukujuhlassa. Istuin samassa pöydässä isosiskojeni ja serkkuni kanssa. Toinen siskoistani alkoi kertoa eräästä järjestöstä yrittäen houkutella serkkuni liittymään siihen. Koko järjestö kuulosti kuitenkin taas yhdeltä pyramidihuijaukselta, vaikka siskoni vakuutti sen olevan täysin laillinen. Ei ollut ihme, että serkkuni kieltäytyi.
Serkkuni olisi saattanut liittyäkin siskoni mainostamaan järjestöön, jos hän ei olisi kuulostanut joltain tusinamainosmieheltä. Hänen markkinointitapansa kun oli syy siihen, että tämä järjestö toi mieleen pyramidihuijaukset, eikä se muutenkaan herättänyt paljon kiinnostusta.
Siskoni oli varmasti tietoinen siitä, että hän tulisi jossain vaiheessa kertomaan tästä järjestöstä tutuilleen. Hän olisi siis voinut vähän suunnitella tätä “mainospuhettaan”. Mikä tahansa mainospuhe tuskin olisi tehonnut. Ne mainoslauseet, joita kuulee TV-sarjoissa, mainoksissa, TV-shopissa, radiossa ym., eivät tehoa, varsinkaan jos ihmiset ovat oppineet yhdistämään ne pyramidihuijauksiin, lupauksia rikkoviin TV-shop-tuotteisiin yms.
Pienellä luovuudella ja ajankäytöllä siskoni olisi voinut kehitellä päässään paljon toimivamman puheen, jota serkkuni ei olisi yhdistänyt pyramidihuijauksiin.
Luova työ ei ole helppoa
Tässä vielä toinen esimerkki Suomen sarjakuvakentältä: Vähän aikaa sitten julkaistiin suomalaisten tekemä manga-tyylinen sarjakuva - yksi ensimmäisistä lajiaan. Suomen mangaskene kohisi tavallista enemmän, ja kun Vartijoiden ensimmäinen osa viimein julkaistiin, monet varmaan saivat suurinpiirtein sitä, mitä odottivat: korkeintaan keskinkertaisen sarjakuvan.
Vartijoiden suurin puute selviää eräästä Vartijat-sarjan käsikirjoittajan antamasta haastattelusta: “Mangan ideointi oli minulle helppoa.” Ja mitä käykään silloin, kun tarinan juonta kirjoittaessa ei näe yhtään vaivaa? Parhaimmassa tapauksessa sitä saa aikaiseksi uuden Tuntemattoman sotilaan, uuden Alienin tai uuden Sormusten herran. Joka tapauksessa se on sitä samaa kamaa, mitä on nähty ennenkin.
Joskus sitä voi tuntua erityisen inspiroituneelta, mutta aikaiseksi sitä ei välttämättä saa kovin omaperäistä tekelettä. Innovointi vaatii aktiivista aivotyötä. Inspiraatiopurkaukset (”nyt tuntuu helpolta kirjoittaa/maalata/yms.”) ovat toki hyödyksi, mutta ne eivät ole välttämättömiä.
Innovatiivinen bloggaaminen
Sama pätee bloggaamiseenkin. Aloitat sitten uutta blogia tai yrität keksiä uutta blogimerkintää, jos haluat aikaiseksi jotain innovatiivista, jotain omaperäistä, aivojen kannattaa olla sata-asennossa nolla-asennon sijasta.
Jos joskus satut tilaamaan blogin ulkoasun ammattilaiselta, mikset pyytäisi häntä tekemään vähän erikoisemman (silti käytännöllisen) ulkoasun rakenteen? Mitä jos seuraavan kerran, kun kirjoitat jotain, et kirjoittasikaan niitä lauseita, mitä mieleesi tulee ensimmäisenä, vaan keksisit jotain vähän erilaista tilalle? Mitä jos kirjoittaisit vähän erilaisella tyylillä? Mitä jos esittäisit sanomasi vähän eri tavalla?
Sitä on innovointi.
Jos pidit tästä blogimerkinnästä, voit kommentoida sitä ja jos haluat lukea bloggaamisesta jatkossakin, ala seuraamaan BlogiBlogin RSS-syötettä. Voit myös suositella tätä artikkelia näihin sosiaalisiin medioihin:
Blogispottiin
StumbleUponiin
del.icio.us:iin

Kaiken kaikkiaan hyvä blogimerkintä. Nykyään blogeissa on liian paljon merkintöjä olin tänään siellä ja siellä, olen nyt onnellinen -tyyliin. Pitäisi olla jotakin asiaa ja mitä mielenkiintoisemmin ilmaistuna.
hpguru: Noniin. Mutta se on kuitenkin jokaisen oma asia, mitä sinne blogiinsa kirjoittaa. Jos kuitenkin halajaa kävijöitä, asiablogit yleensä voittavat tuollaiset päiväkirjablogit. Pääasia, että asiasisältö pysyy asiablogeissa ja päiväkirjamerkinnät päiväkirjablogeissa.